Karun kaunis Kaldoaivi

"Askel askeleelta pitkin paljakkaa. Väreilevässä auringon poltteessa, ihoa sivelevässä tunturituulessa. Keskittyä olemaan, nähdä kartan viivat, värit ja koukerot maisemana - suona, koivikkona, maankohoumana. Kulkea pisteenä erämaassa, vapaana olla ja mennä."

Erämaassa kaikki on niin toisin. Ei ole aikaa turhille ajatuksille, ei selityksille, ei sille, että pitäisi tai sitten kun. Erämaassa on hetki, kun herätään, kömmitään ylös makuupussista, katsotaan aamun sää, viedään tavarat tuulettumaan. On aamuinen retki lammen rantaan hakemaan vettä, tuhahdus, kun kaasukeitin tarttuu tuleen. On kuplat kiehuvan veden pinnassa ja aamun ensimäiset itikat.

Kun aamu vaihtuu päivään, on teltta jo koottu ja rinkat pakattu. Voi keskittyä siihen, mihin seuraavaksi astuu, mitä kasveja karun jäkälän seasta ponnistaa kohti taivasta tai kiemurtelee maan pintaa. Voi etsiä sopivaa jalansijaa kivikossa ja asettaa sauvansa sopivaan kulmaan. Päivällä hakee tuulesta suojaa hellettä vastaan, tähyilee olemattomia varjopaikkoja ja kahlaa matalassa kivipohjaisessa lammessa. Nousee kuivalla suolla mättäälle, laskeutuu mättäiden väliin ja ponnistaa taas seuraavalle. Syö. Juo.

Illalla vetää hyttyshuppua tiukemmin päähänsä ja yrittää ohjata lusikan sen raosta suuhun niin, ettei suu täyttyisi mäkäräisistä. Tuijottelee taivaanrantaa, ihmettelee pieniä punaisia uivia otuksia keitinvedessä, parantaa maailmaa reissukaverin kanssa.

Hellettä koko viikko

Tätä oli Kaldoaivi. Kaldoaivissa helle kietoi syleilyynsä koko viikoksi. Pulmankijärven jäädessä taakse, löytyi ensimmäinen leiripaikka pienen suolammen reunasta. Poro tuli tervehtimään aamulla ja sai käppyräiseen tunturikoivuun kytketyn koiran kiihkon valtaan. Mönkijäura oli kuin erämaahan piirretty valtatie, kun kuljimme syvemmälle Kaldoaivin syliin. Kahden päivän jälkeen tuntui oikealta asettaa kompassin neula kohti Adolfin kammia ja astella paljakalla. Ihmetellä tunturikihuja, kuunnella Kapustarintoja. Adolfin kammi oli pieni suojainen keidas karun erämaan keskellä. Askeleet veivät kuitenkin kammilta eteenpäin. Taas löytyi suolampi, illan viileä tuuli hätisteli enimmät ötökätkin pois.

Poluttomilla paljakoilla koiran tassut olivat kovilla kuivassa jäkälässä, kestivät kuitenkin vaikka olivatkin arat. Kuumuus sai kaikkien kulun tavallista hitaammaksi. Onneksi löytyi lampi, lammikko, puron uoma - jotain mistä sai vettä ja vilvoitusta. Kun ei ollut polkua mitä seurata, nousi katse pois maasta. Piti ottaa suuntaa, hahmottaa ääriviivoja, muotoja ja etäisyyksiä. Astuminen tämän jälkeen merkitylle polulle tuntui lähes vangitsevalta - kuin jotain tärkeää olisi jäänyt jo taakse. Reissupäivätkin hupenivat. Reitti kulki suoraan pahimpien soiden läpi, karttaan piirsimme sormella vaihtoehtoisia reittejä, mutta kuljimme merkittyä. Toiseksi viimeisenä iltana sade kävi taivaanrannassa, mutta kulki ohitse. Viimeisessä illassa oli haikeutta, hetkeksi olisi taas luovuttava siitä, missä oli hyvä olla.

Vaellus tiedoiksi tiivistettynä

Kohde: Kaldoaivin erämaa
Reittikuvaus: Pulmankijärvi - maastopyöräreitti länteen - Adolfin kammi - Pulmankijärvi-Sevetti -reitti - Pulmankijärvi.
Ajankohta: heinäkuun toinen viikko, 2018
Kesto: kuusi yötä
Kuljetut päivämatkat: kokonaisina päivinä n. 15 km/päivä, yhteensä n. 80 km.
Sää: helteinen, pientä tuulta, todella kuivaa
Ötököitä: aivan tarpeeksi - hyttysiä, mäkäräisiä ja paarmoja
Oliko koira mukana: kyllä

Erityistä: helteinen sää ja ötökät aiheuttivat omat haasteensa koiran kanssa kulkemiseen. Reittiä oli suunniteltava mahdollisimman paljon lampien, purojen jne. mukaan ja koiran jaksamista helteessä oli tarkkailtava koko ajan. Kuumimpina päivinä koira vietti tauot märän pyyhkeen alla. Ötökkäsuojana toimi tauoilla koiralle silkkimakuupussi ja iltaisin sisäteltta. Myös ihmisten helteeltä suojautuminen täytyi muistaa hyvin!